#wpsm juhlablogi: #wpsm konsulttitoimiston HC Wiki täyttää 60-vuotta

Tänä viikonloppuna vietetään Wiki*s People Sales Management konttorilla isoja juhlia, koska toimiston perustana Kari ”Wiki” Wikholm täyttää pyöreitä vuosia. Juhla on erityisen tärkeä myös sen takia, että kolme vuotta kesällä 2020 sitten Wikin lääkäri antoi ohjeet Meiccun teholla, että yritä sitten ensin täyttää se 60-vuotta ja pysyä elossa. Nyt on tehtävä sitten suoritettu.

Mutta tänään on hyvä muistella, miten Wikin ura on oikeastaan edennyt ja miten aikoinaan päädyttiin yrittäjäksi ja auttamaan kaupan yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr-haasteiden parissa

Ennen kaupan uraa:

Kari toimi ennen kaupan uraa päätoimisena koripallon parissa 17 vuotta. ”Kake” aloitti oman koripallouran HaNMKY:n mikropojissa Tolarin kansakoululla 1972, jossa neljäntenä apuvalmentajana ja juomapullojen hoitaja oli muuan ruotsinkielinen rillipäinen hujoppi, jota kutsutiin Henkaksi. Kyseessä oli tietysti myöhemmin Susijengin päävalmentajana toiminut Henrik Dettmann, joka vaikutti Kaken uraan paljon myöhemmin. Kake aloitti myös valmennuksen 13 vuotiaana ja samaan aikaa aloitti myös koripalloerotuomarina, josta tulikin myöhemmin pääura. Valmennuspuolella oli Haagassa parhaimmillaan useita satoja nuoria pallon perässä, josta sitten nostettiin huiput pelaamaan HNMKY puolelle. Pelaajana Kake pelasi aina B-junnuihin asti HNMKY edustusjoukkueessa ja oli myös kentällä loppuotteluissa Topoa ja Honkaa vastaan. Tuo häviö siivitti Kaken uraa tuomaripuolelle ja lopuksi tie vie aina ensiksi mestaruussarjaan ja sattumien kautta aina Fiba-kentille asti. Kohtalona oli kuitenkin juuttua itäblogin matseihin ja useita vuosia vierähti pitkin Neuvostoliittoa ja muita itäblogin maita. Kaken ura päätyi hiukan dramaattisesti ensin Fiba puolella muihin työkiireisiin ja lopuksi Dettmannin ulosajoon, josta voi lukea lisää mainiosta Henkan kirjasta ”Johtamisen taito” WSOY 2015.

Kaupan ura:

Koripallon vierellä piti olla joku toinen työ ja kaupan haasteet kiinnostivat kovasti nuorta kauppiaan alkua. Ensimmäinen kaupan työpaikka oli Kuusisella sukkaosastolla, missä vastuuna oli miesten sukkien ja alushousujen myynti. Aika luxus alku kauppiaana. Siitä jatketiin paitapuolella ja aika nopeasti oltiin mittamestarin kisällinä Kuusisen pukupuolella. Opit otettiin talteen ja uusi haaste löytyi naapurista, johon Boris Rubanovitsch avasi miesten pukuliikkeen Nicolaksen. Siellä vierähti sitten viisi vuotta ja Kari oppi myös verkostoitumisen taidon, koska asiakkaina oli merkittäviä henkilönä kuten eri pankinjohtajia alkaen nyky tasavallan presidentistä, mobiilialan johtajiin alkaen Nokiasta ja olihan joukossa muutama purjehtia, joka eräs taittaa nykyään vetää Liike Nyt puoluetta. Nikolas oli hyvä kaupan peruskoulu, mutta veri veti jo isompiin ympyröihin ja autot oli ollut aina myös verissä, asuuhan Karissa aina pieni raggari.

Autokaupan ura:

HIFK matsin jälkeen Heikki Järn kääntyi puoleeni Petoluojassa ja kysyi kiinnostaako autojen myyminen nuorta koripallodumaria. Elettiin vuotta 1989 ja pelit Fibassa oli aika takkuista ja venäjän matkailu ei hirveästi maistunut. Takana oli myös kolme pakkolaskua Aeroflot-koneilla. Kari aloitti Autosanissa automyyjänä ja ensimmäisenä päivänä kysyi, voiko lähteä myös myymään yrityksiin autoja. Heka käski ensi opettelemaan perusautomyynnin, mutta jo seuraavalla viikolla alkoi espoolaisten yrityksien valloitus, joka ei ole päättynyt vieläkään. Autosanin konkurssin jälkeen, Kari aloitti tuoreena myyntipäällikkönä Olarin Autokeskuksessa ja sai myös uuden kutsumanimen ”GT-Kake” isojen Primera GT kauppojen jälkeen Canolille ja Digitalille. Yritysmyynti veti koko ajan enemmän ja tie vie seuraavaksi Länsi Autoon, missä sitten myyntiin jo Suomen eniten Opeleita. Juuri kun Opel kauppa kävi kuumana, tuli Volvolta Kari Ahlströmiltä soitto, kiinnostaako myyntipäällikön vetovastuu Biliassa Volvon ja Renaultin parissa. Siitä tulikin sitten kaupan korkeakoulu, jossa vierähti peräti 11 vuotta ja rakennettiin pirun hieno Bilia Herttoniemi. Näihin aikoihin syntyi myös Wiki-nimi, koska Herttoniemessä ei voinut olla kahta karia.

Volvon jälkeen oli aika tutustua vähän erilaisiin merkkeihin, kun vanha esimieheni Seppo Wetterstrand soitti, että ME Auto Helsinki Oy tarvitsee uutta autotalon johtajaa. Se oli ensimmäinen johtajapesti, jossa vastuu oli koko autotalosta ja silloin tapasin myös ensimmäinen kerran Simertonin talousjohtajana olleen Antti Ruhasen. Tämä tarina eteni nopeasti ensiksi ME Auton myynnin kautta SOK leipiin vastamaan yritysmyynnistä koko Suomen osalta / johtoryhmään ja sen jälkeen uudestaan aloittamaan Autoverkkokauppaa, josta tulikin sitten oman autokaupan mielenkiitoisin vaihe. Lämmittelyt autokaupan parissa tehtiin vielä Delta Auton yritysautojen parissa, kun oli aika siirtyä yrittäjäksi.

Yrittäjän ura:

Silloin kun olin autokaupan palveluksessa eri johtotehtävissä, eri venealan kaverit pyysivät apua eri strategian tai uusien palvelutuotteiden lanseerauksen kanssa. Ensimmäisen konsulttiasiakkaat olivat Vator Oy sekä XO Boats Oy, jota autettiin kehittämään uusia palveluita. Samaan aikaan myös ihmisten coachaus kiinnosti ja vanha kaverini Janne Vainio sai houkuteltua minut mukaan M2 Talent hr-toimistoon, missä tehtiin työnhakuvalmennuksia ja samalla kehitettiin uutta Matzhr-appia. Tuohon aikaan tehtiin myös ensimmäiset rekrytoinnit. Samaan aikaan myös rouvan business Ratiashop alkoi kasvamaan ja sen kanssa opeteltiin myös advisor-roolia. 2018 olikin sitten aika muuttaa toiminta täysipäiväiseksi ja #wpsm toimisto oli syntynyt.

Muut ”harrasteet”

Ilmeistesti koska Äitini Alli on kotoisin Karjalasta, virtaa vähän levoton veri suonissa ja koko ajan pitää olla jotakin luovaa tekemistä vastapainona. Tietenkin vanhat autot ja veneet ovat kuuluneet koko ajan harrastuksiin, mutta myös taiteellisella puolella on Wiki nähty mm. Volvon firmabändin ”Biliart” bassokaapin vieressä heilumassa Fenderin kanssa ja nyt myös myöhemmin kirjallisuuden parissa. Ensimmäinen opus oli konsultin toimintaa tukeva tietokirja ”Verkkokaupan käsikirja 2019” Bod.Fi 2019 josta tuli myös oppikirja Aalto Yliopistoon, Laureaan ja XAMK oppilaiden käyttöön. Seuraava kirja oli uusi aluevaltaus eli autofiktio meridekkari ”Pirtun tie, Rutt 96” Bod.fi 2021 jossa oli kirjoitus-coachina taustalla Jarkko Sipila RIP, HNMKY veli. Tuota kirjaa on taas myyty aina Kanadassa asti. Puhujatarpeita on taas kerrytetty yhdessä My Speakers kanssa pitkin Suomen niemeä.

Nyt on sitten juhlan paikka, kun kerran lääkäri vielä Meiccusta käski. Se mikä jäi vähän epäselväksi, mitä 60-kympin villityksiä on vielä edessä? Mutta se on varmaa, että jotakin uutta on mielessä ja se liittyy varmasti johonkin kasvuun myynnin, markkinoinnin ja hr-haasteiden parissa.

Hyvää kevätviikonloppua ja kaupallista sellaista

HC Wiki 60v.

Kari Wikholm

ceo/head coach

#wpsm konsultti- ja hr-toimisto

kari.wikholm@wpsm.fi

Wiki*s People Sales Management / #wpsm

puh: +358400884253

#wpsm on konsulttipalvelu, joka auttaa yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr haasteissa digimurroksen aikana

#fiilis #tekniikka #yhteistyö #strategia #kompetenssit #prosessi #itseohjautuvuus #digiviestintä #socialselling #henkilöbrändi #digimurros #hr #myynti #markkinointi #crm #tiimityö #yhteishenki #arvostus #johtaminen #exitcase #työnmurros #verkkokauppa #digikauppa #synergiaindeksi

seuraa twitterissä: https://twitter.com/KariWikholm

seuraa facebookissa; https://www.facebook.com/KariWikholm/?ref=settings

seuraa linkedinissä: https://www.linkedin.com/in/kariwikholm/

seuraa Instagramissa: https://instagram/wikiwiki63

seuraa Pinterestissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/wiki-in-business-wpsm-kuvia/

seuraa Pinteretissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/verkkokaupan-k%C3%A4sikirja-2019-kustantaja-bod-gmbh/

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: