#OmaAktiivi blogi osa 5: ”Pre Work” vaihe ja muut some-kanavat

#OmaAktiivi polun ehkä tärkein hetki on, kun uusi lamppu syttyy ja syntyy aito halu löytää seuraava haaste. Olemme M2 Talent Akatemian kursseilla käyneet ja harjoitelleet tätä kohtaa läpi satojen uravalmennettavien kanssa ja heidät voi jakaa kahteen eri ryhmään. Ne, jotka työskentelevät tällä hetkellä jossakin firmassa, aloittavat tekniikka polun treenaamisen tosi paljon nopeammin verrattuna niihin, jotka ovat irtisanottu tai ovat työttömiä työnhakijoita. Vaikka kuinka paljon olisi kiva opettaa ja puhua vain linkedin profiilin muodostamisesta, on oman psykologisen tilanteen määrittäminen tärkeää ja myös sen hyväksyminen. Vasta kun itse hyväksyt hakevasi 100% lasissa uutta työtä, alkaa se paistaa hakemuksista läpi, sinun soittosi headhuntereille alkavat sujua luonnollisesti ja cv:n turhat virheet poistuvat.

Etelä Afrikka.png

 

Olin käymässä Etelä Afrikassa vuonna 2010 katsomassa fudiksen MM kisoja ja lähdimme aamusta liikkeelle bussilla kohti kisastadionia. Klo oli 9.00 paikallista aikaa ja ihmettelin, kun jokaisessa liikennevalo risteyksessä oli aina iso joukko ihmisiä eri kyltteineen. Kysyin bussikuskiltamme, mitä nämä ihmiset tekivät, oli vastaus, että he hakevat töitä. Kapkaupunkia rakennettiin kovasti muutenkin ja ammattitimpureille oli käyttöä eri puolilla kaupunkia. Heidät haettiin pikkubusseilla joka aamu liikennevaloista, jonka ”rekryn” suoritti aina pahvikyltin tieto. Mitä parempi kyltti, sen todennäköinen oli päivän duuni ja sen mukaan leivän tuonti perheen pöytään. Seuraavana aamuna sama rumba alkoi uudelleen ja oli vuorossa uusi jako. Vaikka tarina on tosi karu ja ei välttämättä sovi suomalaiseen yhteiskuntaan, oli kaikilla näillä ihmisillä selkeä ”pre work” vaihe päällä ja joka aamu piti olla aito tahtotila näyttää se myös työntarjoajalle. Sama fiilis pitää olla myös päälle itsellä, kun hakee töitä joko hakuilmoituksien perusteella tai ottaa kylmäsoiton johonkin kiinnostavaan yritykseen. Jos ”fiilis ” ei aina ole kunnossa, katso vaikka tuota Etelä Afrikan rekrykokouksen kuvaa ja laita vaikka Dingo soimaan ”Sinä ja minä, liikennevaloissa…..!

Löydettävyys.png

 

Iso ”Pre work” vaiheen muutos, on saada keskittyminen muuttumaan uusien haasteiden hakemista kohti sinun profiilin löydettävyyteen. Tämä tarkoittaa aitoa ”social sellingin” ymmärtämistä, missä kauppatavarana olet sinä itse. Sinun löydettävyys kasvaa merkittävästi, kun alat systemaattisesti rakentamaan omaa profiilia ja tämän tarinan loogisuus on selkeä. Jos rakennat omaa profiilia livenä, on erittäin todennäköistä, että tarina rönsyilee eri kanavissa, jos hyvä itsearvio ja #itsejohtaminen puuttuu. Sinulla on oltava hyvä strategia pohjalla ja sen avaamiseen saatat tarvita ulkopuolista apua. Olennaista on, että pääset avaamaan omat arvot ja kompetenssit (ei pelkästään tiedot ja taidot) riittävän selkeästi ja toistat niitä säännöllisesti eri kanavissa. Kun nämä asiat kohtaavat työnantajan vastaavat hakukriteerit, syntyy helpommin ”match” ja työpaikka löytyy. M2 Talent Akatemian oppilaat hyödyntävät tässä kohdin digitalista @mazhr menetelmää, jossa oman profiilin osa-alueita pääsee vertamaan livenä työmarkkinoiden vastaaviin hakukriteereihin. @mazh on tavallaan digitaalinen työelämän karttaplotteri, jonka avulla suunnistaminen kohti seuraavaa uraetappia onnistuu huomattavasti nopeammin.

M2 channel.png

Muut some-kanavat rekryprosessissa:

#OmaAktiivi mallin tekniikkapolulla ollaan käyty tähän mennessä läpi hissipuhe, cv ja linkedin profiilien luonti, mutta myös muut some-kanavat auttavat sinun oman henkilöprofiilin tuomista esiin. Olennaista on, että sinulla on pohjalla hyvä strategia, mitä noudatat eri kanavissa, jotta kuulijoille syntyy samansuuntainen kuva sinusta joka vahvistaa juuri valittuja arvoja, Head coach on koonnut muutamia kuumia vinkkejä ja omia suosikkeja tällä hetkellä olevista trendeistä

  1. Videot / youtube-kanava

Videot ovat ehdottomasti voimakkain kasvava trendi, joka nopeuttaa sinun löytymistä työmarkkinoilla. Kun teet omaa esittelyvideota, sparraa siitä ehdottomasti jonkun toisen kanssa ja älä tee sitä täysin yksin. Tee hyvä suunnitelma pohjalle, jossa näkyy sinun arvot ja kompetenssit ja huolehdi riittävän hyvästä teknisestä toteutuksesta. Pääasia on, että kuvaus on aitoa ja sen ei tarvitse olla elokuvatasoa. Pohjalla täytyy olla aito ”pre work” vaiheen fiilis, koska elävä kuva paljastaa enemmän kuin tuhat sanaa tai hakua.

Minun ehdoton viimeaikainen piristävä suosikki video tulee Marika Hoivassiltalta, joka teki hyvän työhakuvideon, jossa kaikki em. elementit

Videon löydät Marikan linkedin sivuilta

  1. Twitter

Twitterin käyttäminen työhaussa on hyvä apuväline uusien liidien hakemiseen, mutta oman profiilin luonti on haasteellisempaan johtuen rajatusta kirjainmerkistä. Twitterillä ei kannata aloittaa työnhakemisen kanssa ellei käytä sitä säännöllisesti muutenkin. Twitter on ennen kaikkea hyvä mikroblogi alusta, jossa muualla olevaa tekstiä/blogia voi paremmin jakaa eteenpäin. Twitterin erittäin olennainen osa on hakusanat joita pitää vahvistaa eri #hässäreillä.

Kanavat.png

  1. Facebook

Itse pidän facebookia ehkä haastavimpana hakukanavana, koska verkoston pohjalla on yleensä sinun aidot kaverit. Tosin kaverit voivat vinkata sinun hakumoodia eteenpäin, mutta etenkin jos olet jossain töissä ja haet uusia haasteita, et välttämättä halua tehdä sitä julkisesti. Facebook on muuttamassa omaa kriteereitä siihen suuntaan, että työnhaku olisi helpompaa fb:n kautta. Tosin samalla se laajenee myös lisää deittipuolelle, joten voi olla vaikea profiloitua joko työnhakijana tai parin etsijänä. Head coachin mielestä facebook on kaikista kanavista eniten raaka aitouden suhteen, joka tuottaa lisää haasteita. Esim. linkedin on paljon helpompi, koska kaikki ovat linkussa ammattimielellä kanavassa kun taas facebookissa ollaan ”vapaalla”

 

  1. Pinterest

Pinterest on uusi hauska mahdollisuus tehdä kuvallinen cv, joka voi olla ”takataskussa” valmiina liitettäväksi johonkin hakemukseen tai sitten rohkeimmille pitää täysin avoimena kuvallisena Cv:nä ulkona. Muusikot ja mallit käyttävät paljon Pinterestiä ulkoisena portofoliona, jossa kuvat kertovat tarinaa. Mutta tavallinen työnhakijakin voi kokeilla tätä, jos se tuntuu omalta. Tekniikka toimii ”väärinpäin” eli lataa kuvat aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan työkokemukseen. Mukaan mahtuu hieman tekstiä, mutta kuvat ovat 95% sisällöstä

 

  1. Muut kanavat

Uusia kanavia syntyy joka päivä ja niitä kannattaa koko ajan peilailla, sopiiko ne sinun strategiaan ja viestin esille tuomiseen. Olennaista on muistaa pitää pohjalla kuitenkin sinun #itsearvion tuomat parametrit ja toistaa niitä tyylikkäästi eri kanavissa.

Social.png

Pulkkinen oli taas hieman masentunut ja palasi takaisin työhaastattelusta. Pulkkinen oli tavannut poikien jalkapalloharjoituksissa paikallisen pörssiyrityksen myyntijohtajan, joka oli kutsunut haastatteluun. Paikalla oli myös yrityksen hr-päällikkö, joka oli tehnyt tiukkoja kysymyksiä. Yrityksen tarve oli löytää GPDR osaaja yritykselle, jossa Pulkkinen oli ansioitunut edellisessä IT Oy:n vastaavassa projektissa. Hr-päällikkö oli kuitenkin juuttunut juttelemaan Pulkkisen iästä ja myös jaksamisesta. Kun tieto viran täyttymisestä tuli, oli paikan saanut 35v. nuori konsultti, joka oli valittu tehtävään. Mutta Pulkkinen oli päättänyt, että hän ei lannistu, vaan alkoi työstämään omaa profiilia vielä parempaan kuntoon ja noudattamaan vielä tarkemmin omaa strategiaa. Pulkkinen halusi uskoa, että kertomalla aidosti sen, mitä hänellä on maailmalle tarjottavana, jossakin odottaa juuri se paikka, joka tulee olemaan vielä unelmaduuni riippumatta iästä. Pulkkisen oma kunto oli golf-kauden alettua paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen, ja haasteet työelämässä olivat lähentäneet välejä perheen kanssa haasteista huolimatta. Pulkkinen oli aktioinut kaikki mahdolliset hakuvahdit ja hyviä myyntijohtajan ja päällikön paikkoja ilmeni lähes päivittäin. Mutta tuo GPDR haku oli jättänyt sen jäljen, että jonkin asteinen ikärasismi haittasi 50 vuotta täyttänyttä Pulkkista. Pulkkinen päätti, että hänen täytyy olla vain vielä kovempi ja hän aikoi sen näyttää. Pulkkinen päätti lähteä pukukauppaan

Pulkkinen 5.jpg

#wpsm on konsulttipalvelu, joka auttaa yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr haasteissa digimurroksen aikana. 

terveisin Wiki

headcoach #wpsm #m2talent

kari.wikholm@wpsm.fi

0400884253

#itsejohtaminen #fiilis #tunteet #kompetenssit #prosessi #itseohjautuvuus #digiviestintä #socialselling #henkilöbrändi #digimurros #hr #myynti #markkinointi #crm #tiimityö #yhteishenki #arvostus #johtaminen #exitcase #mazhr #työnmurros

One thought on “#OmaAktiivi blogi osa 5: ”Pre Work” vaihe ja muut some-kanavat

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: