Tätä kirjottaessa täällä Billnäsin kotitoimistolla on täysi talvi päällä ja aamut alkaa usein miten lumitöiden kanssa. Nyt on taas se aika vuodesta vähän tutkistella, miten tämä vuosi on oikein mennyt ja missä on tullut eniten kehitystä.
Kun aloitin ensin sivutoimisena #wpsm konsulttitoimiston toiminnan 2013, oli itsestään selvää, että halusin auttaa kaupan toimijoita etenkin strategian puolella kuljettaessa matkaa kivijalkakaupasta kohti digitaalista polkua. Sen ympärille on sitten vuosien saatossa syntynyt myös muuta liiketoimintaa, kuten kaupan palvelumuotoilua, kaupan digikunnon mittauksia ja myös hr-liiketoimintaa mm. rekrytointeja. Mutta kaiken taustalla on peilata eri myynnin, markkinoinnin ja hr-toimintojen optimointia aina kulloinkin tähtäimessä olevaan strategiaan. Kun sitä on pystytty eri kulmilla haastamaan, on syntynyt erilaista liiketoimintaa, joka on saanut muutosta aikaiseksi, joka paremmin hyödyntää kaupan digiajan vaatimuksia.
Mutta otetaan #wpsm toimiston 2022 vuoden tekemiset pala kerrallaan:
Myynti ja markkinointi
Tämä on aina ollut #wpsm toimiston ydinliiketoimintaa ja tähän on liittynyt uusien kauppakonseptien miettimistä, kaupan strategian haastamista sekä testausta. Tänä vuonna olemme taas onnistettu tavoittelemaan jotakin kokonaan uusia konsepteja, minkä omat asiakkaat pääsevät lanseeramaan lähi-aikoina. Tämä uusi #growthacking ajattelu on myös merkittävästi muuttanut myös #wpsm omaa toimintaa päästä lähemmäksi asiakkaan tulevaa businesta sekä paremmin avaamaan uusia markkinoita testauksen kautta. Joskus se business voi olla vuoren takana tai merikortin valkoisilla karttalehdillä.
Hallitustyöskentely ja kehitys
Juuri tänä vuonna on avautunut useita mahdollisuuksia päästä mukaan eri hallituksien työskentelyyn ja haastamaan niitä tässä muuttuvassa kentässä. Aikaisemmin #wpsm konsulttitoiminta oli enemmän digitaalista sparrausta, mutta nyt cv19 sekä UKR sota ovat muuttaneet eri hallitustyöskentelyn paljon tiiviimmäksi nopeammaksi sekä operatiivisemmaksi. Kriisin aikana voi ulkopuolinen konsultti olla todella arvokas, kun pitää tehdä nopeita muutoksia, oli sitten kyseessä myynti, markkinointi ja hr-toiminnan eri haasteet.
HR toiminta
Myös tämä vuosi on ollut todelle merkittävä Hr- koulutuksien, rekrytointien ja eri hr-toimintojen suhteen ja tällä osa-.alueella myös #wpsm konsulttitoimintojen tuloksessa on tapahtunut kaikista isoin muutos. Kaupan alalla on puuttunut sellainen taho, joka ymmärtää kaupan muuttuvan tarpeen, joka johtuu kuluttajan muuttuvan ostokäyttäymisen muutoksesta. Vaikka #wpsm toimiston päätavoite on auttaa kauppaa juuri strategian miettimisen kautta, on tätä samaa periaatetta ollut paljon helpompaa toteuttaa juuri hr-toimintojen puolella ja erityisesti kaupan rekrytoinnin puolella tai vaikka kehityskeskusteluiden coachauksella.
Puhe- ja koulutuspalvelut
Johtuen #wpsm konsulttitoimiston HC Wikin parin vuoden takaisesta sairastuparetkestä, olemme taas 2022 tässä päästy takaisin puhekeikkojen makuun. Uusimpana asiakasryhmänä ovat olleet kaupungit ja kunnat, jotka painivat eri sote-haasteiden kanssa ja moni kaupan yrittäjä miettii, miten pitäisi muuttaa eri liiketoimintaa enemmän digitaaliseen suuntaan eri puolilla Suomea. Todella hyviä keikkoja pitkin Suomen maata ja HC Wikillä kova hinku jo päästä taas tien päälle. Myös kaupan myynnin koulutukset ovat taas olleet kovin kysyttyjä tänä vuonna, sekä etänä että taas live-vetoina.
Kirjailija ura
Paitsi #wspm toimiston toimitusjohtajana, HC Wiki toimii myös kirjailijana. HC Wikin esikoisdekkari #pirtuntie kirja saavutti pienen menestyksen tänä vuonna. Kirja tehtiin ”inkkarikirjailija” periaatteella yhteistyössä bod.fi kanssa ja sitä myytiin hyvin paitsi Suomessa, niin myös Ruotsissa, Virossa, Englannissa, Espanjassa sekä Kanadassa. (Siis suomeksi). #pirtuntie dekkari oli jopa Suomalainen.com listoilla sijalla 197. Suomen suosituimmat dekkarit. Myös edellinen kirja #vkk2019 sai myös uutta nostetta, kun ihmiset alkoivat etsimään, mitä muuta HC Wiki on aikaisemmin kirjoittanut. Eri kirjastoissa kummatkin kirjat löysivät hyvin lukijoita. Seuraavan kirjan ajatus on jo herännyt, mutta vielä ei ole sen aika.
Kokonaislukujen valossa vuosi 2022 on #wpsm konsulttitoimiston kaikkien aikojen kasvuvuosi ja kasvua on tapahtunut peräti 670% kirjanpitäjän mukaan. Tuo kasvuluku pistää nöyräksi ja suuntaa taas katseet kohti vuotta 2023, jossa maailmantilanne ei lupaa vielä yhtään helpotusta ja kriisejä on varmasti edessä.
Silloin kuin ollaan menossa kohti myrskyä, laiva tarvitsee hyvää luotsia, oli sitten itse miehistö tai kippari kuinka hyvässä kunnossa ja tutkat ja plotterit sekä kartat ajan tasalla. Juuri tämän tyyppisessä toimintaympäristön muutoksessa #wpsm konsulttitoimisto pystyy auttamaan parhaiten.
Haluan lopuksi kiittää vuodesta kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä kolleegoita hyvästä vuodesta 2022.
Hyvää Joulua ja toivottavasti rauhaisaa Uutta Vuotta 2023
HC Wiki
Kari Wikholm
ceo/head coach
#wpsm konsultti- ja hr-toimisto
kari.wikholm@wpsm.fi
Wiki*s People Sales Management / #wpsm
puh: +358400884253
#wpsm on konsulttipalvelu, joka auttaa yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr haasteissa digimurroksen aikana
#fiilis #tekniikka #yhteistyö #strategia #kompetenssit #prosessi #itseohjautuvuus #digiviestintä #socialselling #henkilöbrändi #digimurros #hr #myynti #markkinointi #crm #tiimityö #yhteishenki #arvostus #johtaminen #exitcase #työnmurros #verkkokauppa #digikauppa #synergiaindeksi
seuraa twitterissä: https://twitter.com/KariWikholm
seuraa facebookissa; https://www.facebook.com/KariWikholm/?ref=settings
seuraa linkedinissä: https://www.linkedin.com/in/kariwikholm/
seuraa Instagramissa: https://instagram/wikiwiki63
seuraa Pinterestissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/wiki-in-business-wpsm-kuvia/
seuraa Pinteretissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/verkkokaupan-k%C3%A4sikirja-2019-kustantaja-bod-gmbh/
Vastaa