Uutuusdekkari Pirtun tie, Rutt 96 kirja-arvostelu, arvioijana Pasi Sillanpää

17.12 2021 ilmestyi uusi meridekkari ”Pirtun tie. Rutt 96 (kirjoittajana Kari Wikholm), joka kertoo erään tavallisen kalastajan tarinan, kun hän sekaantuu pirtutrokareiden maailmaan. Kirja ilmestyi Books On Demand GmbH kustantamon kautta ja on saatavissa sekä kovakantisena että e-kirjan muodossa. Mutta mistä kirjasta oikein on kysymys, annetaan konsultti/toimittaja Pasi Sillanpään kertoa oma näkemys:

Pirtun tie – Rutt 96 on todentuntuinen kertomus salailusta

Kari Wikholmin autofiktiivinen esikoisromaani Pirtun tie- Rutt 96 on veikeä yhdistelmä totta ja tarua. Kirjan henkilögalleriaan kuuluu niin historiasta tunnettuja suomalaisia kuin Tammisaaren alueen paikallisia kuuluisuuksia ja saksalaisia sotilaita. Kevään ja kesän 1930 -tapahtumissa vilahtaa yllättäviä nimiä, joista osa olisi kaikeksi yllätykseksi oikeasti voinut olla paikalla ja tapahtumia, joiden yhteys toisiinsa kulkee toden ja tarinan rajamailla.

Wikholmin kirjan voi myös lukea fiktiivisenä sukujen tarinana. Hän on kirjaa valmistellessaan halunnut selvittää asioita, joista ei edelleenkään haluta kertoa kaikkea. Pirtun salakuljetus oli Tammisaaren seudulla laajasti tiedettyä sivubisnestä, josta toiset selvisivät kuivin jaloin, toiset hukkuivat. Raaseporin Snappertunan ja Bromarvin saaristo oli yksi merkittävistä reiteistä ja siellä sijaitsevaa Höstnäsistä pohjoiseen kulkevaa väylää alettiin kutsua nimellä Valtatie 96.

Saaristossa asuvat kalastajat ja muut veneilijät olivat ison bisneksen jakeluporras, joka riskeerasi vaurastumisen toivossa niin henkensä kuin vapautensa. Sisällissota ei oikeastaan ollut edes päättynyt vielä 1930 -luvun vaihteessa, kun pirtun salakuljetus oli kuumimmillaan. Tammisaaren sotavankileiri oli edelleen täydessä toiminnassa ja sosiaaliluokkien välillä oli edelleen näkyvät erot, joita Wikholm tuo käytännönläheisesti esille, kun kalastajalla ei ollut lupaa kävellä kartanon pääovesta. 

Pirtun salakuljetukseen liittyvän tarinan mukana kulkeekin voimakas haave luokkanoususta. Köyhien ihmisten halusta tulla arvostetuksi varakkaana ja näyttää sitä myös ulospäin. Nykypäivänä tuntuu vinkeältä ajatukselta, että työmies haluaa pukea herrainpuvun, kun lähtee viemään laivalla pirtu- ja tiilikuormaa Helsinkiin. Jos lähtee miettimään kirjoittajan perimmäistä motiivia, on kirjasta löydettävissä myös halu löytää vastauksia aiempien sukupolvien päätöksiin. Wikholm on kirjaa kirjoittaessaan perehtynyt varsin laajasti Tammisaaren alueen tapahtumiin ja se näkyy niin henkilöhahmojen kuin paikkojen ja tapahtumien kuvauksissa. Veneilijänä hänen kuvauksensa merellä kulkemisesta kuulostavat uskottavilta.

Kirjan parasta antia on sen juoni, erityisesti jos pitää elokuvista. Tapahtumien yksityiskohdat kerrotaan usein jopa juurta jaksain ja sekä henkilöhahmot että tapahtumat voi nähdä kirkkaasti omassa mielessään. 

Paikoitellen Wikholmilla on hieman kiire tapahtumista seuraaviin ja joitakin yksityiskohtia toistetaan korostetun alleviivatusti. Jotkin kohdat olisivat kaivanneet hieman enemmän tarinallisuutta ja mehustelua. Jos ei anna näiden asioiden häiritä, Pirtun tie – Rutt 96 on ihan mielenkiintoinen tarina isovanhempiemme ajasta ja täyttää paikkansa yhtenä niistä kirjoista, jotka saavat meidät kysymään, miksi ihmisillä on niin kiire tulla joksikin ja miksi me samaan aikaan häpeämme sitä niin paljon?

Pasi Sillanpää

Konsultti & freelance toimittaja

Tässä linkki suoraan Bod.fi kirjakauppaan. Kirjaa saa myös Raaseporissa Karjaa ”Papper och Bok” ja Tammisaaren ”Toppen” kirjakaupoista pian. Myös kaikki Raaseporin kirjastot ovat ottaneet kirjan lukuohjelmaan. Kysy myös saatavuutta omasta lähimmästä kirjakaupasta.

https://www.bod.fi/kirjakauppa/pirtun-tie-rutt-96-kari-wikholm-9789528099321

Ota myös seurantaan: https://www.instagram.com/pirtuntie/

Kari Wikholm

ceo/head coach

#wpsm konsultti- ja hr-toimisto

kari.wikholm@wpsm.fi

Wiki*s People Sales Management / #wpsm

puh: +358400884253

#wpsm on konsulttipalvelu, joka auttaa yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr haasteissa digimurroksen aikana

#itsejohtaminen #fiilis #tunteet #kompetenssit #prosessi #itseohjautuvuus #digiviestintä #socialselling #henkilöbrändi #digimurros #hr #myynti #markkinointi #crm #tiimityö #yhteishenki #arvostus #johtaminen #exitcase #työnmurros #verkkokauppa #digikauppa #synergiaindeksi

seuraa twitterissä: https://twitter.com/KariWikholm

seuraa facebookissa; https://www.facebook.com/KariWikholm/?ref=settings

seuraa linkedinissä: https://www.linkedin.com/in/kariwikholm/

seuraa Instagramissa: https://instagram/wikiwiki63

seuraa Pinterestissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/wiki-in-business-wpsm-kuvia/

seuraa Pinteretissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/verkkokaupan-k%C3%A4sikirja-2019-kustantaja-bod-gmbh/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: