#wpsm toimisto merkittävässä kasvussa

Näihin aikohin on aina välitilinpäätöksen aika ja tällä hetkellä #wpsm konsultti- ja hr-toimiston luvut näyttävät merkittävää kasvua. #wpsm on perustettu alun perin jo 2013, mutta Kari Wikholmin siirtyessä päätoimiseksi konsultiksi alkuvuodesta 2018, takana on nyt kaksi tilikautta. Kummatkin aikaisemmat kaudet olivat start upille tyypillisiä, mutta kuitenkin positiivisen tuloksen vuosia. Mutta kevät 2020 räjäytti toimiston tekemisen ihan uusiin lukemiin ja voidaan puhua jopa pienoisesta räjähdyksestä. Kasvua on tällä hetkellä tullut 272 % verrattuna vuoden 2019 lukuihin.

#wpsm toimisto tarjoaa konsultti- ja koulutuspalveluita myynnin, markkinoinnin ja hr-haasteiden parissa. Aiempina vuosina toiminnassa oli paljon koulutuksia ja tietenkin toimitusjohtaja HC Wikin puhekeikkoja, mutta tänä vuonna #wpsm toimiston kehittämä #synergiaindeksi mittarointi on lyönyt kunnolla läpi. Moni yritys miettii kasvua digitaalisuuden kautta ja miten rakentaa omaa strategiaa, missä olisi paremmin huomioitu oma digitaalinen läsnäolo eri kanavissa. #synergiaindeksi mittarointi tarkastelee markkinoita digitaalisen ”mystery shoppingin” kautta ja mittaa yrityksen digikuntoa verrattuna muihin yrityksiin. Kun tulokset on saatu, on helppo aloittaa strategiamuotoilu ja saada nopeasti aikaiseksi oma digiloikka. (#synergiaindeksi esiteltiin alun perin Kari Wikholmin esikoiskirjassa ”Verkkokaupan käsikirja 2019”, Books on Demand GmbH 2019, http://www.bod.fi)

Kun kesälomat alkavat hälyttämään päälle, toimistolla on edelleen käynnissä muutama akuutti mittarointi ja syksy alkaa täyttyä jo kovalla tahdilla. CV-19 on selkeästi herättynyt kaupan miettimään omaa paikkaansa kilpailussa ja markkina-analyysit ovat tärkeä tekijä juuri nyt selvittää oma status.

#synergiaindeksi ottaa kantaa kolmeen isoon kokonaisuuteen, jolla on merkitystä:

Fiilis = mikä on yrityksen life style, onko yrityksellä aitoa palvelua, mikä on brändin haluttavuus

Teknikka= mikä on yrityksen näkyvyys googlessa, somessa ja paljonko on maksutapoja

Yhteistyö =  onko yrityksellä monopoliasemaa, miten toimii logistiikka ja onko yritys aidosti auki 24/7

Kun katsoo kaikkien mittarointien tuloksia, ihmetyttää, että vain 5% kaikista mittaroinnista saa kultaisen statuksen. Tosin näitä yrityksiä yhdistää jo käynnissä oleva digiloikka ja merkittävä digitaalisten kanavien ymmärrys ja johtaminen. Koska #synergiaindeksi on vielä tuore työkalu, haluamme myös itse kehittää palvelua koko ajan paremmaksi. Silti kun saamme mittauksissa esille ”kiksin” tiedämme, että olemme löytäneet jälleen mahdollisen tulevan some-räjähdyksen alkuhiukkasen. Joka kerta odotamme itse malttamattomana purkutilaisuutta ja asiakkaan vastareaktiota löydetylle kultajyvälle. Onneksi suurin osa asiakkaistamme saa myös oman ”kiksinsä” tuosta kultajyvästä, jolloin tiedämme, että #synergiaindeksi toimii. Erityisesti meitä lämmittää tuon ”kiksin” löytyminen niillä toimialoilla, missä emme aiemmin ole tehneet mittarointeja. Jokainen yritys kuitenkin itse päättää oman strategian ja tekee omat päätökset growth hacking-polulla. Meidän tehtävä on sytyttää tuo tulilanka.

Kiitämme jo nyt asikkaitamme mielenkiintoisesta matkasta ja odotamme mielenkiinnolla syksyn projekteja. Lisäksi kun kauppa juuri selvisi cv-19 episodista, syksyllä aloittaa Amazon Pohjoismaissa…

Tiedustele rohkeasti lisää:

t. HC Wiki #wpsm

Kari Wikholm

ceo/ #wpsm konsultti- ja hr-toimisto

puh: 0400884253

kari.wikholm@wpsm.fi

#wpsm on konsulttipalvelu, joka auttaa yrityksiä myynnin, markkinoinnin ja hr- haasteissa digimurroksen aikana. 

#itsejohtaminen #fiilis #tunteet #kompetenssit #prosessi #itseohjautuvuus #digiviestintä #socialselling #henkilöbrändi #digimurros #hr #myynti #markkinointi #crm #tiimityö #yhteishenki #arvostus #johtaminen #exitcase #työnmurros #verkkokauppa #digikauppa #synergiaindeksi 

seuraa: 

seuraa twitterissä: https://twitter.com/KariWikholm

seuraa facebookissa; https://www.facebook.com/KariWikholm/?ref=settings

seuraa linkedinissä: https://www.linkedin.com/in/kariwikholm/

seuraa Instagramissa: https://instagram/wikiwiki63

seuraa Pinterestissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/wiki-in-business-wpsm-kuvia/

seuraa Pinteretissä: https://fi.pinterest.com/kariwikholm7/verkkokaupan-k%C3%A4sikirja-2019-kustantaja-bod-gmbh/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: